tiistai 18. elokuuta 2015

Museokortilla Sara Hildenin taidemuseossa

Ostin alkukesällä museokortin. Se maksaa 54,00 euroa ja on voimassa vuoden ensimmäisestä käyttökerrasta lukien.
Torstaina päätin käydä Sara Hildenin taidemuseossa, sillä siellä oli yleisöopastus viideltä.
olin museolla jo varttia vaille, joten ehdin kierrellä muutamaa salia itsekseni. Minun taidetietämys on todella vähäistä ja totesin etten ymmärrä näistä teoksista mitään ilman opastusta.



Museon ovella sisääntulo-oven vieressä seisoo patsas, joka on ihminen ja ei kuitenkaan ole.
ihminen pahvilaatikon sisällä.


Patsas on Erwin Wurmin teos.

Kun kello on viisi, oli aulaan kerääntynyt parikymmentä ihmistä, opastus voi alkaa.

Ensimmäisessä huoneessa on valokuvia minuuttipatsas projektista. Wurm asettaa ihmiset outoihin asentoihin, tai pukee heille vaatekappaleen väärin päälle. 

Toisessa huoneessa on jälleen valokuvia. Malleina on ollut Wurmin taidekolleekat. Mutta kuvista on vaikea tunnistaa kyseisiä henkilöitä, sillä kuvien päälle on maalattu isolla pensselillä maalia. "Lateksia pintaan"

Kolmannessa salissa on pienoismalleja taloista, vankila Stuttgartista, museo Wienistä jne. Mutta tekovaiheessa savi-aihio on turmeltu. On istuttu, on seisty päällä, on kaivettu tunneli tai iso kuoppa keskelle patsasta.

Neljännessä salissa on pari isoa ja pari pientä ihmispatsasta. Ne ovat aiheesta väärin puettu vaate.




Kun patsaita katsoo lähemmin, näkee vaatteen ja ihmisen muodot.

Sitten siirryimme alakertaan.
Siellä ensimmäinen alue kuvas sulamista. Talot ja esineet sulavat ja menettävät muotonsa.
New Yorkin Guggenheim-museosta on puolet jäljellä, toinen puoli on kuin hiekkakasa.
Keskellä huonetta on iso auto. Mutta sekin on valahtanut lähes muodottomaksi.
Seinän vieressä on pienempi auto: The Fat Car


On olemassa myös Fat House. Museo olisi halunnut senkin näyttelyyn, mutta sille ei löytynyt sopivaa paikkaa. Talon katolla se oli liian kevyt ja altis tuulille.

Muttama porras alemmas. Siellä on makkarahamoja.





Abstrakteja, mutta silti tunnistettavia hahmoja.

Viimeisellä tasanteella on Mies, joka nielaisi maailman.



Taustalla on teos, joka on tehty juuri tähän tilaan, jonkinlainen seinän villapaita.


Ja viimeiseksi puku ilman miestä.



Ilman museokorttia tuskin olisin lähtenyt tähän näyttelyyn.
Mutta kannatti lähteä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti