sunnuntai 21. elokuuta 2016

tamperelainen Turussa, makiaa ja patsaspongausta

Perjantai-iltana autolla Raumalle. 
Hyvin nukutun yön jälkeen familymanin kanssa Turkuun








Toispaikkakuntalaiselle on parkkihalli Louhi hyvä paikka.
Sinne osaa ilman karttaa ja navigaattoria

vasemmalle heti rautatien alituksen jälkeen
ja sitten oikealla syvälle kallioluolaan.
hissillä ylös ja ollaan kauppatorin nurkalla.



Matkalla kahvilaan näkyi baarikärpänen,
(oli naamioitunut perhoseksi)



onnenhevonen,




ja kolmoset, joiden nimeä en tiedä




Humalistonkatu 15 on Gaggui Kaffela
pieni muutaman pöydän kahvila.
Tarjolla monenlaista kakkua ja kahvia.
Toinen valitsemamme kakkupala on Ihan Liian Maggiaa
muillakin kakuilla oli yhtä ihanat nimet.




Ei muruakaan jäänyt




Taidemuseon mäellä on pari patsasta.







    

Aurajoelle oli laskeutunut outoja lintuja, 
seepratelkkä ja viherposkihanhi.
Olipa sinne eksynyt poreammeellinen kylpijöitäkin




Samppalinnan puistoon on kätketty pieni Biologinen museo.
onneksi eivät ole purkaneet 
ja siirtäneet johonkin isompaan pömpeliin muiden sekaan



Samppalinnan ravintola on kesäisin auki sievässä pitsihuvilassa.
Saaristolaispöydässä oli kaikenlaista suomalaista kalaa ja hyviä salaatteja.





Martinsillan pielessä on tämmönen tähtiin tuijottaja






Yhtenä aiempana kesänä istuimme Vaakahuoneella kuuntelemassa jatsbändiä
Vähä on ankee kadun puolelta.



Päivä oli aurinkoinen
Kiva oli poiketa
monta uutta patsasta tuli bongattua