tiistai 29. lokakuuta 2013

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kikkailua

Kikkailua


En osaa käyttää kuvaohjelmia, joita olen ladannut koneelleni.
Välillä jokin asia etenee vain jos avaan ohjelman ja uskallan kokeilla.
Tänään sellainen asia oli keskiviikon tehtävä, jossa piti kuva sijoittaa toisen kuvan sisään.

                                                         Ekan tein photoscapella:
 
saisiko tuon pienen kuvan kokoa säädettyä, pitää kysyä tietäviltä...
 
 
Toisen kuvaparin tein photoshop elementsillä:
 
 
tässä nyt ei muuten ole taiteellisuutta
kunhan sain kuvat yhteen
 
 
 

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sunnuntain uintireissu

Kello 10:00 avataan uimahalli ja siihen aikaan myös me ollaan hallin ovella.

Tämä kuva ei ole oma, kun uimahallissa ei saa kuvata. Pitää ensi kesänä kokeilla järvessä vedenkestävää kameraa.
 
Matkalla autolta halliin kävelytien varrella oli näkymä jota ei voinut ohittaa
 
 
lunta, keltaiset koivut sekä auringonpaiste
mikä valo
 
 

 

lauantai 19. lokakuuta 2013

Kuvausilta Ratinan-rannassa

Luovan valokuvauksen kurssilaiset kerääntyivät keskiviikkoiltana Ratinaan kuvaamaan.
Aluksi tuntui, ettei alueella olisi kuvattavaa. Mutta eihän sellaista paikkaa olekaan, etteikö lopulta jotain löydy.      
Tämähän ei ole Ratinassa. Kävin ennen porukan tapaamista kirjastossa.



Sainpa yksinäisestä lokista kuvan.
 
 
 
 
piti kokeilla
 
 
 
 
tyhjän aukion laidalla on yksinäinen omenapuu
 
 
 
 
aurinko laskee
 
 
jälleen kikkailukokeilua
 
hän halusi ottaa takiaiskuvia
Hannu ikuisti pienen koiran sekä ulkoiluttajan
 
Lauri joutui taluttaan pyörää kun "kum ol puhk"
 
 
mun takiaiset
 
tässä minun versiot illasta
 
 
 
 
 
 
 
 


 
 

torstai 17. lokakuuta 2013

Siivous

Siinä se kököttää, imuri. Se on ollut olohuoneen lattialla maanantaiaamusta saakka. Silloin nostin sen kaapista valmiiksi, jotta töistä kotiin tullessa voisin heti alkaa siivoomaan. Miten se onkin hankalaa se aloittaminen. hetken päästä, teen ensin tän toisen jutun. ja sitten huomaa illan kuluneen ja pitää mennä jo nukkumaan. Ehkä huomenna sitten.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Äyhönjärven joutsenet

Olen kiertänyt Äyhönjärveä nyt 18 kesää. Järvellä on pesinyt joutsenia lähes joka kesä. Useimmiten kyhmyjoutsenia, mutta parina vuonna myös laulujoutsenia. Kesät -11 ja -12 olivat hiljaisia. Keväällä oli tulijoita liikaa, ja taistelut johtivat siihen, että kaikki joutsenet hakeutuivat muualle. Tänä kesänä kyhmyjoutsen pariskunta kotiutui järvelle. Aluksi niillä oli kolme poikasta, mutta joku tai jokin hävitti kaksi. Ja nyt perässä uiskentelee vain yksi harmaa lintu.

 
Tämän kesän linnut ovat sitä mieltä, että jos sorsille tuodaan leipää, myös heille pitää antaa.
 
 
kun polulla kulkee ihminen ja varsinkin, jos se hidastaa vauhtiaan, alkaa uiminen rantaa kohden
 
 
Sähinästä ei voi päätellä onko se tuttavallista, vai ajetaanko sillä tunkeilijat karkuun. mutta nyt tiedämme mikä on päämäärä.
 
 
Aluksi heitimme leivänpalat lähelle joutsenta, mutta se vain tuli lähemmäksi.
 
 
Leipäpala pitää olla kädessä ja joutsen ottaa sen siitä.
 
 
kun leivät loppuivat, etsittiin vielä lehtien alta, jos olisi sinne tippunut jotain.