perjantai 6. joulukuuta 2013

Lontoon matka 4. päivä

 torstai 18.7.


Heräsimme puoli kahdeksan maissa. Aamiaisen jälkeen lähdimme eiliseen kiertoajeluun kuuluvalle
jokiristeilylle. Yritimme ehtiä ensimmäisenä lähtevälle veneelle.

 
 
Oppaana oli komea nuori mies.
Hän kertoi rakennuksista ja silloista.
Joelta näkymä oli erilainen kuin kaduilta.
 
 
 Erään sillan viereen oli jätetty vanhan sillan pylväät.
 
Shakesperen teatteri. Se on identtinen kopio rakennuksesta, jossa S:n näytelmiä esitettiin.
 
 
 
 
 
 
 Eräs uusista rakennuksista 'Shard'. Jälkeenpäin kuulin, että rakennukseen pääsee sisälle.
Siellä on pari tasannetta, josta voi kuvata maisemia.
 
 Tower
 
 
 
 
 
 
 
Jäimme laivasta Tower-bridgen laiturilla.
 
 
Jatkoimme matkaa metrolla Regent's Parkin asemalle.
Puiston toisella laidalla on eläintarha, mutta ennen puiston halki kävelyä
oli kahvitauon paikka.
 
 
 
 
Puiston portilla oli kartta alueesta.
 
 Puisto oli laaja ja siellä oli paljon hienoja istutuksia.
 
 
 
 
 
 
Vihdoin puiston toisella laidalla ja pääsylippua ostamassa.
 
 
 
Aloitimme kierroksen esityksellä.
Pääosissa erilaisia eläimiä, juoksevia ja lentäviä.
 
 
 
 
 
 
Bongasin myös kasveja.
 
 
Eläintarha oli kolmessa osassa. Alueita erotti katu ja kanava.
Eläintarhaan olisi päässyt myös kanava-laivalla.
 
Mikäpä tässä helteessä on makoilla. Eläitarhan hoitajat huolehtivät
 että mutalammikossa on riittävästi vettä.
 
 
 
 
 
 
 
 
 Eläintarhakierroksen jälkeen lähdimme kävelemään takaisin metroasemalle,
nyt puiston toista laitaa. Polun vierellä oli kaikenlaisia patsaita.
 
ja vähän elävämpiäkin lapsia
 
 
Puiston toisella laidalla oli jälleen lammikko, jossa sai liikkua polkuveneillä.
 
 
 
Mustarastas yritti piiloutua aidan taakse.
 
Kauankos aion pysäköidä autoni tähän?
Montako puntaa pitää koneeseen laittaa?
 
Jälleen muistutus mihin suuntaan pitää katsoa.
 
 
Metrolla Baker Streetiltä Charing Crossiin.
 
Metroasemilla kaikilla on kiire. Liukuportaatkin pitää juosta.
Kuitenkin metroja menee vain muutaman minuutin välein
 
Govent Garden
 
 
Kaduilla oli esiintyjiä, kuten kepin varassa seisovia ukkoja.
 
 
Halleissa myytiin vaikka mitä.
 
 
 
 
 Matkan aikana pitää syödä edes yhden kerran fish'n'chips-annos.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
katunäkymiä New Oxford Streetiltä ja Oxford Streetiltä
 
 
 
Metroasemilla jaettiin ilmaista lehteä
 
Jälleen metrolla...
Oyster Cardin lataus alkaa loppua. Onneksi siinä on päivälle saldokatto.
Koko päivän saldo voi olla korkeintaan kalleimman vyöhykkeen maksun suuruinen. 
Pääsemme tänään kulkemaan hotellille asti.
Aamulla pitää ostaa ehkä kertalippu tai ladata lisää Oyster Cardiin puntia.
 
Vielä viimeiset tuliais ostokset ja sitten hotelliin pakkaamaan.
Aamulla pitää lähteä kotiin.
 
Vielä jatkuu.....
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti