tiistai 3. joulukuuta 2013

Lontoon matka 3. päivä

 keskiviikko 17.7.

Tänä aamuna oli kunnon aamiainen. Olimme löytäneet pienen ruokapuodin, kun kävelimme hotellille illalla. Vedenkeitin ei halunnut toimia. Olin kyllä tietoinen että pistorasiaa varten oli katkaisija, mutta sen painelu ei auttanut. Niinpä niin, keittimen johto ei ollut valmiina pistorasiassa. Jopa rupes vesi lämpiään kun johto oli paikoillaan.
 
TV:ssä näkyy samat hahmot kuin kotonakin.

 
Kun lähdimme hotellista, meidän edelle tuli naapuritalosta herrasmies,
joka kantoi jotakin mukanaan. Pienen taittelun ja asettelun jälkeen siitä muodostui potkulauta.
Kätevä kulkuväline ruuhkaisilla kaduilla. 
 
Isojen katujen välissä oli pienempiä pihakatuja. 
 
 
Jälleen Paddingtonin asemalla. Siitä metrolla Westminsteriin. 
 
Tuolla on päivän ensimmäinen kohde: London Eye 
 
Ostettu lippu piti vaihtaa varsinaiseksi pääsylipuksi ennen jonoon liittymistä.
Jonotuksen viihdykkeeksi oli tarjolla pantomiiniä.
 
Tuommoseen pitäisi uskaltautua. 
 
Näkymiä London Eyen kondolista. 
 
 
 
 
Lisää korkeuksiin haluavia tulossa.
 
Jotta päivä jatkuisi turistipäivänä, hyppäsimme HopOn HopOff-bussiin
ja kiertelimme kaupunkia sillä.
 
 
Kadunvarrelta bongattua
 
 
 
 
 
Vanhan mallisia rakennuksia uusien seassa.
 
 Uudet rakennukset ovat eriskummallisen näköisiä.
 
 
Tämä oli yleinen kuvausväline, varsinkin nuorilla. 
 
 
 
 
 Yhden kierroksen jälkeen pieni coffee-break.
Kai näinkin voi pysäköidä, varsinkin jos on poliisi.
 
Hyvä muistutus, täällä vasemmanpuoleisen liikenteen maassa. 
 
Paikallisten iltapäivä:töitten jälkeen pubiin.
 
 Pyörällä olisit jo perillä.
 
 
Bussin toisella kierroksella tutustumme uusiin alueisiin.
Reitin varrella on Harrods. Se oli illan viimeinen kohde. 
Tavaratalo on upea rakennus sisältä.
 
 
Meidän piti mennä Harrodsin jälkeen HopOn HopOff-bussilla hotellin lähelle, mutta mainoksessa ollut aikataulu kertoi väärän ajan viimeiselle kierrokselle. Joten matkustamme jälleen metrolla. Metroaseman portaiden vierellä viritteli katusoittaja pilliään.
 
 
jatkuu......
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti