Niinpä lähdimme kävelylle jo kahdeksan aikaan.
Meillä on kaksi kävelyreittiä, Äyhönjärvi ja Pitkäjärvi.
Jälkimäistä emme oleet kiertäneet tänä kesänä kertaakaan, joten sinne.
Aluksi piti ikuistaa padon virtaus.
Jatkoimme polkua eteenpäin.
Yhtäkkiä huomaamme edessämme harmaan linnun.
Kurki, ei, vaikka sitä muistuttaa
lintu pysähtyy, vetää kaulan kasaan
harmaahaikara.
Välillä seuraamme ylilentoa.
Se on ilmeisesti kurki.
kuvassani se muuttui aavelinnuksi.
Kun seuraamme lintua, ohitsemme kävelee toinenkin lenkkeilijä.
Haikara väistyy hieman, mutta ei lähde karkuun.
lintu siirtyy rantaan ja veteen.
Mieheni, joka kävelee vähän jäljessä huudahtaa, lintu sai kalan.
Ja todellakin, haikaralla on kala suussaan.
kun mies saa oman kameran taskustaan, on kala nielty.
Järven päädyssä leijuu aamuinen usva.
Järven päädyssä lähdimme metsään, jossa on merkitty luontopolku.
Kokeilin saada aurinkoon säteitä.
Kallionkoloihin oli jäänyt lammikoita
Tämä on sen merkki, että ilma on puhdasta.
Luontopolun jälkeen loppumatka on pyörätien asvaltia.
Parkkipaikan reunalla on pihlajia.
Tänä vuonna niissä on paljon marjoja,
ainakin hetken.
Kunnes nämä veitikat käyvät sankoin joukoin aterialla.
Edellisenä päivänä oli tavannut näiden puiden alla mustan kissan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti