Lauantain ohjelmassa klo 17:00 oli patsaan paljastus.
Kaikki alkoi vuosi sitten. Kesällä 2013 oli Rauman taidemuseossa Kerttu Horilan näyttely.
Esillä oli monenlaisia naisia, maalattuina tauluiksi tai tehtyinä patsaiksi.
Yksi patsaista oli saanut paikan museon edessä.
Hän on Porissa asuva Maire.
Yleisö ihastui häneen. Monet istuivat Mairen viereen penkille.
Siitä syntyi museoväelle ja taideyhdistykselle ajatus, jospa he saisivat korvaavan patsaan paikalle, kun Maire lähtee näyttelyn jälkeen kotiin.
He keräsivät rahaa ja keskustelivat taiteilijan kanssa.
Niin sai alkunsa patsas, jonka työnimenä oli Rauma Flikk
Tänään oli patsaan paljastustilaisuus ja nimen julkistaminen.
Vielä on hiljaista. Puhallin orkesteri virittelee soittimiaan ja väkeä kerääntyy paikalle.
Ehdimme käydä Taidemuseon pihassa. Siellä oli nyplätty riippukeinu.
Sen on tehnyt Tarmo Thorström ja kokoa sillä on 2,5x1 metriä.
Keinu oli ripustettu kolmen metrin korkeuteen, jotta kukaan ei kiipeä siihen ja putoa.
Nypläystyyny oli rakennettu kahdesta sängystä ja nuppineuloina käytetty rautanauloja.
Lanka on juuttinarua.
Kello lähestyy viittä, airueet tulevat paikoilleen.
Torvisoittokunta soitti mm "Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä"
Onko Flikan nimi kenties Helga?
Kerttu Horila istahti hetkeksi luomansa naisen viereen, kunnes hänet kutsuttiin kertomaan työstään.
Kuulemma, flikk peiton alla on Porin Mairen serkku. Hänellä on samanlaiset kengät ja samanväriset punaiset hiukset. Heidän suvussaan on punapäisiä.
Kerttu Horila jakoi kukkakorun kullekin taustavoimina olleelle naiselle
Taideyhdistyksen puheenjohtaja Vesa Heino ja patsaan kasteen suorittaja piispa Tuulikki Koivunen Bylund saivat toimia patsaan peitteen poistajina. Hienot pitsinyörit aukaistiin.
Siinä hän on, mutta mikä hänen nimensä on??
Kasteen suorittava Tuulikki KoivunenBylund heitti paloämpärillä vettä päälle.
Ja nimi oli yllättäen: Rauma Flikk.
Tuulikki kertoi, että Flikkaa voi kutsua katsojan äidin nimellä, tai siskon nimellä tai vaikka omalla nimellä. Flikan viereen voi istua, hän kuuntelee...
Hän edustaa menneitä, nykyisiä ja tulevia Rauman Flikkoja.
Jos henkilö on kastettu, on hänellä myös kummeja. Rauma Flikalla on kahdeksan nimettyä kummia. Eräs heistä sai erikoistehtävän kuivata kasteveden pois.
Lopuksi Mieslaulajat esittivät pari Flikalle osoitettua laulua.
Ja kuvassa oleva Häplänperän Valittajat olivat myös muokanneet laulelmiaan Flikalle sopiviksi.
Tässä he kuvitteellisesti vaihtavat kuulumusia,
Rauman Flikk ja Porin Maire
tämmöistä tällä kertaa
Rauman Flikan kuulemma löytää talvella Äijänsuon hallilta kannustamassa Lukkoa.