lauantai 19. lokakuuta 2013

Kuvausilta Ratinan-rannassa

Luovan valokuvauksen kurssilaiset kerääntyivät keskiviikkoiltana Ratinaan kuvaamaan.
Aluksi tuntui, ettei alueella olisi kuvattavaa. Mutta eihän sellaista paikkaa olekaan, etteikö lopulta jotain löydy.      
Tämähän ei ole Ratinassa. Kävin ennen porukan tapaamista kirjastossa.



Sainpa yksinäisestä lokista kuvan.
 
 
 
 
piti kokeilla
 
 
 
 
tyhjän aukion laidalla on yksinäinen omenapuu
 
 
 
 
aurinko laskee
 
 
jälleen kikkailukokeilua
 
hän halusi ottaa takiaiskuvia
Hannu ikuisti pienen koiran sekä ulkoiluttajan
 
Lauri joutui taluttaan pyörää kun "kum ol puhk"
 
 
mun takiaiset
 
tässä minun versiot illasta
 
 
 
 
 
 
 
 


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti